Itsenäistynyt Suomi rahoitusmarkkinoilla

Suomi Finland 100-vuotta -kuva100 vuotias Suomi on yksi euroalueen luotetuimmista lainanottajista; Suomen valtion lainanoton kustannukset ovat euroalueen alhaisimpien joukossa. Sata vuotta sitten nuoren valtion asema ei ollut olleenkaan yhtä valoisa.

Itsenäisen Suomen ensimmäisiä vuosia leimasi suuri poliittinen ja taloudellinen epävarmuus. Kansalaissota loi syvän kuilun yhteiskunnan sisälle. Ulkoisia suhteita varjostivat sekä maailmansodan suurvaltapolitiikan kiemurat että Suomen omat rajaerimielisyydet Ruotsin ja Neuvosto-Venäjän kanssa. Myös taloustilanne oli heikko, Suomen BKT laski roimasti 1917–18 ja palautui ensimmäistä maailmansotaa edeltävälle tasolle vasta 1922.

Suomen epävakaa asema ei jäänyt huomaamatta kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Vastaitsenäistyneen Suomen valtion obligaatioita pidettiin erittäin riskipitoisina sijoituksina, joiden takaisinmaksuun liittyi suuria kysymysmerkkejä. Ero autonomian ajan vakaisiin vuosiin oli suuri. Itsenäisen Suomen valtion obligaatioiden luottoriskilisä oli Lontoon pörssissä vielä 1920 lähes viisinkertainen verrattuna suurruhtinaskunnan obligaatioiden luottoriskilisään vuonna 1914 (kuva).

Suomen luottoriskilisä vuosina 1890-1930

Pitkään näytti siltä, että Suomen valtion riskilisä korreloi tsaarin Venäjän obligaatioiden kanssa. Niiden markkinahinnat olivat taas suoraan riippuvaisia Venäjän sisällissodan valkoisen osapuolen sotamenestyksestä. Punaisten voittaessa Venäjän sisällissodassa sijoittajat tiesivät jäävänsä nuolemaan näppejään. Olihan Lenin ilmoittanut jättävänsä tsaarin-Venäjän velat maksamatta. Tilannetta ei myöskään auttanut, että Suomen senaatti ei ollut pystynyt huolehtimaan vuoden 1918 Saksa-suuntauksen aikana vanhojen puntaobligaatioiden kuoletuksista ja kassavirroista.

Riskilisä laski alemmaksi vasta vuonna 1922. Seuraavana vuonna tasavalta laski liikkeeseen ensimmäisen ulkomaisen obligaatiolainansa. Tarton rauhansopimus ja Itä-Karjalan ja Ahvenanmaan kysymysten ratkaisut vakiinnuttivat Suomen kansainvälistä asemaa. Sisäpolitiikassa tasavaltalainen hallitusmuoto ja maltillisten poliittisten ryhmien ajamat sisäpoliittiset uudistukset rauhoittivat yhteiskunnallista kuohuntaa.

Maailmansotien välisenä aikana Suomen valtion riskilisä ei kuitenkaan missään vaiheessa palautunut 1800-luvun tasolle. Suomen riskilisä pysyi sitkeästi muita Pohjoismaita suurempana ja vastaavasti luottoluokitukset olivat muita Pohjoismaita huonompia. Maantieteelliseen sijaintiinsa Suomi ei voinut vaikuttaa, kuten muutamakin merkittävä pankkimies aikanaan totesi.

Luottoluokitukset tukevat lainanottoa

Suomen valtion luottokelpoisuutta arvioi usea luottoluokituslaitos. Näitä arvioita hyödyntävät suuriakin omaisuusmassoja hoitavat sijoittajat tehdessään sijoituspäätöksiä. Luottoluokitusyhtiöiden arviot valtiosta ja sijoittajien maksamat hinnat valtion liikkeeseen laskemista arvopapereista kulkevat useimmiten käsi kädessä: markkinoiden kalleimmat obligaatiot ovat yleensä myös parhaiten luokiteltuja. Luottoluokitusarvioiden tiedot tiivistyvät lyhyisiin kirjainyhdistelmiin. Ne kertovat olennaisen luokituskohteen maksukyvystä ja -halukkuudesta, johon vaikuttavat lukuisat taloudelliset ja poliittiset tekijät, kuten kansan- ja valtiontalouden tila ja poliittisen järjestelmän vakaus.

Valtiolla on kolmen luottoluokitusyhtiön eli Fitchin, Moody’sin ja S&P Globalin kanssa sopimus luottoluokitusten tuottamisesta. Kaikki kolme arvioivat tällä hetkellä Suomen valtion kuuluvan toiseksi parhaaseen luokitusryhmään, mitä symboloivat kirjainyhdistelmät AA+, Aa1 ja AA+. Edellä mainittujen lisäksi Suomen valtion luottokelpoisuutta analysoi useampi muu luottoluokittaja, ilman erityistä sopimussuhdetta valtioon.

Luottoluokittajat keräävät tietoa Suomen kansan- ja valtiontaloudesta ja muista luottokelpoisuuteen vaikuttavista tekijöistä hyvin monenlaisista lähteistä. Tärkeä osa tiedonkeruuta ovat vuosittaiset vierailut Suomessa. Luokituslaitosten analyytikot kiertävät parin päivän ajan tapaamassa mm. viranomaisia, tutkimuslaitosten ja pankkien ekonomisteja, toimittajia ja suomalaisten yritysten edustajia.

Vierailujen jälkeen luokituslaitokset julkaisevat Suomea käsitteleviä maaraportteja ja luokituspäätöksiä. Euroopan unionin asetuksen mukaan luottoluokittajien tulee ilmoittaa etukäteen kalenterivuodeksi kerrallaan päivämäärät luokituspäätösten julkaisulle. Valtiokonttori julkaisee päivämäärät ja luokitusraportit valtion velanhallinnan nettisivuilla www.valtionvelka.fi.

Luottoluokitukset ovat valtiolle tärkeitä rahoituksen saatavuuden turvaamiseksi ja lainanoton kustannustehokkuuden varmistamiseksi. Suuret obligaatiosijoittajat edellyttävät, että niiden sijoituskohteilla on luottoluokitus. Ajan myötä kiinnostus luottoluokituksiin on levinnyt alkuperäistä käyttäjäkuntaa eli sijoittajia laajemmalle. Niitä seuraavat tarkasti myös esimerkiksi poliittiset päättäjät ja tiedotusvälineiden edustajat. Suomalaisten yritysten luokituksille valtion luottoluokitus luo perustan, jonka päälle yritysten luottoluokitukset rakentuvat.

Suomen valtiolla on ollut luottoluokituksia 1920-luvulta alkaen, tosin toisen maailmansodan ympärillä luokitustoiminnassa oli pitkä tauko. Viimeisimmät muutokset luottoluokituksissa ovat tapahtuneet 2010-luvulla finanssikriisin ja Suomen talouden ongelmien jälkimainingeissa, kun valtion luokitukset ovat laskeneet nykyiselle toiseksi korkeimmalle tasolle. Vaikutukset valtion luottoriskilisään ovat kuitenkin jääneet tällä kertaa pieniksi. Suomen valtion obligaatioiden korot ovat hyvin lähellä Hollannin valtion vastaavia korkoja, vaikka Hollannin luottoluokitukset ovat Suomea pykälän korkeammalla.

Raha on halpaa

Suomen valtio on vuonna 2008 alkaneen finanssikriisin jälkeen velkaantunut varsin reippaasti, kun valtion verotulot ovat tippuneet ja menot kasvaneet. Valtionvelka on noussut vuoden 2008 pohjalukemasta 28 prosentista 49 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euromääräisesti velan määrä on noussut yli 80 prosenttia. Hurja nousu, jonka odottaisi rasittavan valtiontaloutta nousseiden velanhoitokustannusten myötä.

Ehkä hiukan yllättäen velan noususta huolimatta valtion budjettitalouden korkomenot ovat laskeneet. Itse asiassa valtion korkokulut ovat alimmillaan neljännesvuosisataan, edellisen kerran valtio maksoi näin vähän korkoja ennen 1990-luvun alun suurta lamaa. Lamavuosina valtio velkaantui reippaasti ja vuosittaiset korkomenot nousivat euroissa mitattuna yli 5,5 miljardiin. Velkaa silloin oli toki ”vain” 70 miljardia eli noin kolmanneksen nykyhetkeä vähemmän.

Budjettitalouden_korkokulut

Syynä korkomenojen laskuun on kansainvälisten markkinakorkojen voimakas lasku. Obligaatiokorot ovat tällä hetkellä historiallisen alhaisella tasolla, Suomen valtion obligaatioiden korot ovat negatiiviset aina 6 vuoden laina-aikaan saakka. Sijoittajat maksoivat tammikuussa valtiolle mahdollisuudesta lainata sille rahaa vuoteen 2020 asti. Korkomenojen näkökulmasta Suomen valtionlainojen korkoeron viime aikojen pieni leventyminen suhteessa esimerkiksi Hollantiin on loppujen lopuksi aika merkityksetöntä.

Kansainvälisten markkinakorkojen tai Suomen lainojen korkoeron yhden prosenttiyksikön nousu lisäisi valtion korkomenoja noin 430 miljoonalla eurolla ensi vuonna. Ikävä skenaario valtiontalouden kannalta olisi tilanne, jossa kansainvälisesti määräytyvät markkinakorot nousisivat, mutta Suomen talouskasvu ei käynnistyisi. Valtiontalouden tila ei tällöin paranisi esimerkiksi kasvavien verotulojen ansiosta ja menopuolelle syntyisi merkittävää painetta.

Velkaa on moneksi

Suomen julkisyhteisöjen velkaantuneisuutta mitataan monilla mittareilla. Julkinen (brutto)velka on yleisesti käytetyistä käsitteistä laajin ja todennäköisesti myös seuratuin, koska julkiselle velalle on Euroopan unionin perussopimuksessa asetettu 60 prosentin viitearvo suhteessa bruttokansantuotteeseen. Vuoden 2014 lopussa Suomen julkinen velka jäi niukasti viitearvon alapuolelle, mutta julkisen sektorin alijäämä nousi viime vuonna yli 3 prosentin alijäämärajan.

Noin neljä viidesosaa julkisesta velasta on Valtiokonttorin hoitamaa valtion budjettitalouden velkaa. Budjettitalouden velka on jo lähellä 100 miljardin euron rajapyykkiä. Loppuosa julkisesta velasta koostuu budjettitalouteen kuulumattomasta valtionvelasta sekä kuntien ja sosiaaliturvarahastojen veloista.

Lisäksi julkiseen velkaan kuuluu joitain muita eriä, kuten Suomen osuus Euroopan rahoitusvakausvälineen lainoista avunsaajamaille, Valtiokonttorin hallinnassa olevat johdannaissopimusten vakuudet, valtion elinkaarihankkeisiin liittyvät velat, ydinjätehuoltorahaston pääoma ja kierrossa olevat kolikot. Erät sisältyvät myös Tilastokeskuksen laskemaan ns. valtion EDP-velkaan.

Julkista velkaa puolestaan vähentää se, että siitä sulautetaan pois eri julkisyhteisöjen väliset velat. Suurin sisäinen velkaerä on työeläkelaitosten sijoitukset valtion liikkeeseen laskemiin lainoihin. Viimeksi mainittu erä on jäänyt viime aikoina melko pieneksi työeläkelaitosten hajauttaessa sijoituksiaan eri lainanottajien velkapapereihin.

Muun muassa Kansainvälinen valuuttarahasto tilastoi julkisen talouden nettovelkaa, jossa huomioidaan julkisyhteisöjen saatavat. Suomen julkisen talouden nettorahoitussaatavat ovat noin 50 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Erityisesti suomalaisten työeläkeyhtiöiden hallinnoimat eläkevarat parantavat Suomen suhdelukua. Toisaalta esimerkiksi luottoluokitusyhtiö Standard & Poor’s ei kelpuuta nettovelkaan mukaan kuin valtion ja kuntien työeläkevarat. Valtion ja kuntien yhteenlaskettu nettorahoitusasema on noin 30 prosenttia alijäämäinen suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Kansainvälisessä vertailussa Suomi erottuu julkisen velan sekä brutto- että erityisesti nettomäärän osalta edukseen. Tämä ei poista sitä huolenaihetta, että julkisyhteisöjen bruttovelkaantumisasteen nousu on ollut nopeaa finanssikriisin jälkeisinä vuosina.

Lainanoton historiaa rahamuseossa

Valtion lainanoton kautta voi tutustua historian kiemuroihin.  Talouskehitys ja monenlaiset poliittiset tapahtumat vaikuttavat valtion lainanoton määrään ja muotoihin. Ne myös vaikuttavat rahoitusmarkkinoiden arvioihin sijoituskohteiden tuottomahdollisuuksista ja niihin liittyvistä riskeistä, määritellen valtion lainanoton kustannukset.

Nykyhetken historiallisen alhainen korkotaso on tästä oivallinen esimerkki. Rahoitus- ja velkakriisin jälkeinen taantuma ja viimeisimpänä Euroopan keskuspankin määrällinen elvytys on painanut euroalueen valtionobligaatioiden korot historiallisen alas. Suomen valtio saa nyt lainaa edullisemmin kuin koskaan aikaisemmin.

Suomen Pankin rahamuseossa aukeaa 21.4. valtion lainanoton historiaa esittelevä näyttely. Näyttelyssä esitetään teemoittain valtion lainanoton tärkeitä tapahtumia ja kehityskulkuja 1800-luvun puolenvälin taloudellisesta heräämisestä nykypäivään saakka.  Yhtenä esimerkkinä näyttelyssä on J. K. Paasikiven johdolla liikkeeseen lasketun puntalainan liikkeeseenlasku Lontoossa 1909, kun Venäjän sortotoimet varjostivat Suomen asemaa itsenäisenä lainanottajana.

Obligaatio_1909

Aivan oman lukunsa muodostaa sota-ajan lainanotto. Valtio tarvitsi sotaponnisteluihin kaiken liikenevän rahan, mikä johti suuriin ponnisteluihin valtion obligaatioiden markkinoinnissa. Valtiokonttori on koonnut näyttelyyn laajan otoksen sota-ajan maanpuolustushenkeä hehkuvista lainaesitteistä.

Näyttelyyn on myös kaivettu esille Valtiokonttorin arkistosta kattava valikoima valtion obligaatioita vuoden 1859 ensimmäisestä rautatieobligaatiosta alkaen. Näyttävien vanhojen obligaatioiden symboliikka kuvastaa Suomen pyrkimystä korostaa itsenäistä, valtiollista asemaansa, mutta obligaatioiden kuvituksessa heijastuu myös taiteen tyylisuuntien muutokset kansallisromantiikasta pelkistettyyn modernismiin.

Obligaatio_1895

Obligaatioiden välittäjistä nousevat esiin maailmankuulut pankit, kuten Rothschild & Söhne, Crédit Lyonnais ja National City.  Keisarillisen Suomen senaatin ja valtiovarainministeriön puolesta obligaatioiden allekirjoittajina on koko joukko suomalaisia valtiomiehiä, tunnetuimpina J. K. Paasikivi, Risto Ryti ja Väinö Tanner.

Pelkkää historiaa näyttely ei ole, vaan siellä kerrotaan myös nykyhetken lainanottokäytännöistä. Valtion 2000-luvun lainanotto on läpeensä kansainvälistä, valtion yhteistyöpankit ovat globaaleita toimijoita ja valtionobligaatiot houkuttelevat sijoittajia maailmanlaajuisesti.

Näyttely on esillä Suomen Pankin rahamuseossa 21.4.–20.9.2015. Virtuaalinäyttelyyn voi tutustua osoitteessa www.rahamuseo.fi/vaihtuvat_nayttelyt/yhteinen-velkamme.